| LahtiCup 2/2 ajettu ja Cup-sijoitukset selvillä |
| 13.08.2011 22:01 |
|
LahtiCupin perimmäinen tarkoitus oli toimia pienenä paikalliskisana ja ensimmäisenä kosketuksena kisatouhuihin. Tämä tarkoitus toteutui hyvin, etenkin juniorikuskeja oli ilahduttavan paljon. Tällä kertaa kisailijoita oli yhteensä 29 kappaletta. Sää suosi finaalikilpailua, rata oli märkä, mutta sadetta ei ollut haitaksi. Tapahtuman puulaakiluonnetta korostettiin tällä kerralla muutamalla asialla: Ilmoittautumismaksua ei kerätty keneltäkään, luokkajako oli edellistäkin kertaa mielivaltaisempi ja lisäksi koko kilpailutoimisto toteutettiin A4-arkkien muodossa. Toimitsijoita oli 4 kappaletta, kaksi portilla ja kaksi toimistossa.
Kilpailullisesti ennakkotilanne oli erittäin mielenkiintoinen etenkin PRO-luokassa. Ennakkosuosikkeina pitkän linjan kuski Iikka Salmela, 20” pyörään vaihtanut Meeme Kuuse, sekä kesän aikana paluun pyöräilyyn tehnyt Lauri Nikulainen, jonka lennokasta menoa on saanut ihastella ”Raviksella” lähes joka viikko. Mustana hevosena kisoihin saapui EM-kisoja kiertävä, Italian maajoukkueen 13-vuotias Martti Sciortino. Jo harjoituksissa miehenalku näytti, että kolme kokoa liian suuri lainapyörä kulkee PRO-luokkaan oikeuttavaan malliin. PRO-luokassa Lauri Nikulainen vei näyttävällä ajolla voiton, Martti Sciortinon napatessa kakkossijan. Iikka Salmela oli kolmas ja Meeme Kuuselle jätettiin A-finaalin viimeinen sija. Luokassa nähtiin hyvää kilpailua kun juniori-ikäiset Samu Huhtanen ja Antti Alaputto ajoivat isompien joukossa, välillä nähtiin lajiin kuuluvia tiukkojakin tilanteita ja kontaktia. EXPERT-luokassa taso- ja ikäerot olivat melko suuret, Aki Ristola otti voiton A-finaalissa, Hande Tolvanen oli toinen. Anu ”Aaron äiti” Salmela tuli kolmanneksi ja Laura Mellanen otti finaalin viimeisen sijan. B-finaalissa nähtiin ensimmäistä kilpailua ajavat Helmisen veljekset Iiro ja Roope, sekä Sciortinon nuoremmat veljekset Mauri ja Matias. He ajoivat myös lainapyörällä, mikä ei tuottanut ongelmaa illan aikana, ennen kuin pojat päätyivät samaan finaaliin. Lajin henkeen kuuluen, toinen pojista sai Jaakko Laakolin pyörän lainaan ja finaali päästiin ajamaan. JUNIOR-luokassa Jaakko Laakoli oli pitelemätön, alkuerissä kaksi voittoa, yksi kakkossija ja A-finaalin voitto. Nestori Tolvanen ajoi yhtä varmasti kakkoseksi, kolmas oli Niko Naukkarinen ja A-finaalin neljäs Eetu Mujunen. Tässä luokassa nähtiin todellista sinnikkyyttä, kun pienet kuskit ajoivat kilpaa. CRUISER-luokka kärsi osallistujapulasta, yksikään kuljettaja ei ajanut molempia kilpailuja, joten Cup-voittajaa ei saatu. Tällä kertaa viivalla oli vain kaksi kuskia, Juha-Matti Karvinen oli vahvempi ja Jari Laitinen saikin vietyä nimiinsä vain yhden alkuerän. Palkinnoista kiitokset LadenSpeedShop.com, Chaingang Finland. Kiitokset järjestelytoimikunnalle, rataryhmälle ja ennen kaikkea kuljettajille. Erityiskiitokset vielä Italian vieraille. Kuvia: http://viljasen.net/bmxlahticup2011/ Finaaliosakilpailun tulokset, suluissa aika-ajon tulos: PRO 1. Lauri Nikulainen, RMR (30,9) 2. Martti Sciortino, BMX Action Cremona (M14) (32,4) 3. Iikka Salmela, RMR (29,9) 4. Meeme Kuuse, MTBCF (31,6) 5. Katja Repo, RMR (34,2) 6. Markku Laakoli, RMR (36,0) 7. Samu Huhtanen, RMR (M14) (34,4) 8. Antti Alaputto, RMR (M14) (36,5) EXPERT 1. Aki Ristola, OriToive (36,1) 2. Hande Tolvanen, RMR (38,9) 3. Anu Salmela (38,1) 4. Laura Mellanen (38,6) 5. Mauri Sciortino, BMX Action Cremona (40,4) 6. Iiro Helminen, RMR (46,2) 7. Roope Helminen, RMR (43,7) 8. Matias Sciortino, BMX Action Cremona (46,3) 9. Sanna Saarikivi, RMR (38,9) 10. Satu Huttunen, RMR (43,2) JUNIOR 1. Jaakko Laakoli, RMR (39,6) 2. Nestori Tolvanen, RMR (41,4) 3. Niko Naukkarinen, RMR (40,2) 4. Eetu Mujunen, RMR (41,8) 5. Petrus Stock, RMR (42,7) 6. Oskari Karvinen, RMR (47,3) 7. Aleksi Mörö, RMR (54,3) 8. Aaro Salmela, RMR (52,6) 9. Vilpuri Leinonen (1.02,8) CRUISER 1. Juha-Matti Karvinen, RMR (32,6) 2. Jari Laitinen, OriToive / LadenSpeedShop.com (34,2) Pisteet, mukana vain molempiin osakilpailuihin osallistuneet kuljettajat: PRO 1. Iikka Salmela, 14p 2. Katja Repo, 8p 3. Markku Laakoli, 6p 4. Antti Alaputto, 6p (jälkimmäisen kilpailun tulos ratkaisi) 5. Samu Huhtanen, 4p EXPERT 1. Hande Tolvanen, 14p 2. Laura Mellanen, 14p (jälkimmäisen kilpailun tulos ratkaisi) 3. Satu Huttunen, 4p JUNIOR 1. Jaakko Laakoli, 20p 2. Nestori Tolvanen, 12p 3. Eetu Mujunen, 10p 4. Aleksi Mörö, 5p |


