| BMX-Cup 4/5 Mikkeli ajettuna |
| 04.09.2011 09:35 |
|
Lauantaina 3.9. ajettiin cupin toiseksi viimeinen osakilpailu Mikkelissä. Säät olivat olleet sateisia, mutta paikalle saapuessa sade oli lakannut. Harjoitusten aikana saatiin jonkin verran sadetta, joten aiemmista kilpailuista tuttu pölyongelma loisti poissaolollaan. Sen sijaan muutama syvä lätäkkö rajoitti ajolinjojen valintaa. Pari kuljettajaa kävikin vesileikeissä päivän aikana. Rata oli pinnastaan tiiviimmän oloinen, joten talvi oli tehnyt tehtävänsä viime vuoden kisan jälkeen. Paikalla oli kisavarikon tuntua kun muutamilla tiimeillä oli telttansa, samoin paikallisella pyöräliikkeellä. Lisäksi Foxin ajovarusteet olivat hyvin esillä kun maahantuojan edustaja myi ulosheittohintaan loppuvan kauden mallikappaleita.
Portinrakennusryhmä oli viimeistellyt kahdeksan kuljettajan ajettavaa porttia aamuyölle. Portti oli kuitenkin erittäin jyrkässä kulmassa junioreita ajatellen. Samoin jo viime vuonna todettu vauhdikas, alamäkeen kulkeva kapeahko lähtösuora oli pidentynyt portin ollessa huomattavasti korkeammalla ja pidemmällä. Porttiharjoitusten määrä jäi syystä tai toisesta melko vähäiseksi ja kuljettajakokouksessa Tampereen Jani Vesikko toi esiin lähtöön liittyvät ongelmat. Pikaisen äänestyksen ja ylituomarin hyväksynnän jälkeen vanha neljän ajettava lähtöportti kannettiin radalle, jolloin portin kulma loiveni ja lähtösuoran mitta lyheni. Parin testauksen jälkeen kisat olivat valmiina alkamaan. Alkuerissä nähtiin muutamia näyttäviä kaatumisia, joista selvittiin lähinnä säikähdyksellä ja tyhjillä keuhkoilla aikuisten sarjoissa. Juniorit näyttivät pysyvän tällä kertaa paremmin pystyssä. Harrasteessa nähtiin vain kaksi kuljettajaa, tällä kertaa Aku Mäntynen palasi voittokantaan ja paikallinen kuski Emil Motrikala jäi toiseksi kuitenkin hyvän vastuksen tarjonneena. Samassa lähtöryhmässä ajoivat myös luokkiensa ainoat edustajat Nikke Laine (M-16) ja Katariina Laakkonen (Naiset). M-14 luokassa saatiin ensi kertaa kaudella täysi portillinen kuljettajia ja kilpailun tasokin kiristyi mukavasti. Voittoon ajoi Teemu Lehtonen (RMR) ja Antti Alaputto (RMR) jätettiin tällä kertaa toiseksi. Kolmannen sijan vei Aki Ristola ja neljäs oli Kasper Ovaska. M-12 luokan vakiokuskeja TVC:n Jesse Angervoa ja Antti Lehikoista oli haastamassa Joel Kataja. Joel nappasikin voiton ennen Anttia ja Jesseä. M-10 luokassa nähtiin vain kaksi kuljettajaa, Kim Vuolle (TaBC) oli seuransa ainoana juniorina lähtenyt Tampereelta kisoihin ja se palkittiin voitolla ennen Emil Arvilaa. Retkikunnan jäsentenväliset nähtiin entiseen tapaan luokassa M-8. Jaakko Laakolin ylivoima piti tälläkin kertaa, mutta seuraavista sijoista käytiin todella kovaa kilpaa ja ohituksia nähtiin. Kun kuskit ajoivat pienessä nipussa lähdöstä maaliin. Lopulta Petrus Stock (RMR) vei toisen sijan, Antti Laakkonen (RMR) oli kolmas ja neljänneksi jäi Oskari Karvinen (RMR). Luokassa M-6 nähtiin myös täysi portillinen kuljettajia. Max Sirviö korjasi voiton, Emil Hyvönen ajoi toiseksi ennen Otto Niskasta ja Joel Aspia. Yli 30-vuotiaiden Cruiser-luokassa Juha-Matti Karvinen (RMR) jatkoi luokan hallintaa, Jari ”Lade” Laitinen (OriToive/RMR-aktiivi) vei toisen sijan. Kolmannesta sijasta käyty kamppailu ratkesi kun Vesa Repo (RMR) otti kolmannen sijan ohitettuaan Miki Sirviön. Kuuden kuljettajan luokassa finaalin ulkopuolelle jäivät Lauri Alaputto (RMR) ja Raine Kärkkäinen. Miesten kisaluokassa nähtiin taas mukava määrä kuljettajia. Kaavion mukaan luokassa ajettiin C-finaali, josta voiton kautta oli mahdollista nousta B-finaaliin, josta puolestaan voiton avulla aina A-finaaliin asti. Näin vain kaksi kuljettajaa kymmenestä jäi finaalien ulkopuolelle ja eriä kuskeille tuli riittävä määrä. A-Finaali oli kenties kauden parhaita kisaeriä tähän saakka kun lähdössä nähtiin kauden aiempien finaalien voittajat: Tommi Lehtonen (RMR), Hannu Salin (DhT) ja Jani Vesikko (TaBC). Haastajana finaaliin lähti Lauri Nikulainen (RMR), joka oli lunastanut A-finaalipaikan B-finaalin voitolla. Erä olikin erittäin tiukka, Tommilla oli pieni etumatka muihin ja vei siten finaalin voiton. Hannu Salin oli lähes yhtä selvä kakkonen, vaikka erot olivatkin pieniä. Lauri Nikulainen nousi viimeiseltä sijalta Jani Vesikon pienen virheen seurauksena kolmanneksi. Kuskit tekivät kilpailun ja tarjosivat katsojille näyttävää seurattavaa. Rata oli sama kaikille ja tärkein, eli kilvanajo hoitui ja järjestelytkin rullasivat viime vuotta paremmin. Kilpailuorganisaation, radan ja portin kokeilua kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin ennen Cup-kilpailua vaikka pienemmissä paikalliskisoissa, joihin yleensä saadaan myös ulkopaikkakuntalaisia osallistumaan. Juniorien vanhemmat tai muut kiinnostuneet ovat potentiaalisia toimihenkilöitä kilpailuihin, kunhan pääsevät lajiin mukaan jo juuri esim. puulaakikisoissa. Aktiivinen toiminta ja yhteisten viikkoajopäivien pitäminen kerää helposti radalla säännöllisesti käyvän harrastajaporukan. Mikkelissä ei ilmeisesti ole vielä lajikulttuuria syntynyt, siksi kutsumme niin katsojat, järjestäjät kuin kuljettajatkin Lahteen 17.9 ajettavaan BMX-Cupin finaaliin. Kiitokset kilpailuista Mikkeli! |


