|
Saavuin Valmieran rata-alueelle kymmenen aikaan torstaiaamupäivänä. Tommin asuntovaunu oli helppo löytää ja se näkyi heti radalle käännyttäessä. Rata-alue alkoi huoltoaseman takaa ja alueelta löytyivät vuokramökit, BMX Hall of Fame, golfkenttä, golfkauppa, minigolf, tenniskentät, sekä tekolampi. Luonnollisesti myös suihku- ja huoltotilat radan välittömästä läheisyydestä. Lämpötila lähenteli aamupäivästä jo 30 astetta ja Tommi löytyikin kesäkotinsa takapihalta katoksen alta lehteä lukemasta ja aamukahvia nauttien.
Heti alkuun pitikin kysellä miehen päivärutiineista, mitä siis kuuluu ohjelmaan?
Tommi: Aamulenkki on juostu 08.00, aamupalat jo syötynä. Seuraavaksi ohjelmassa kahden tunnin junnutreenit 11.00 ja illemmalla 17.00 alkaen vielä treenit todella kovien kuskien kanssa. Illan treeneissä on harjoitellaan radalla ja lisäksi mm. tasamaasprinttejä. Lähtöharjoituksia tehdään paljon. Sprinttiharjoituksissa parina oli MM-sarjasta tuttu Arturs Matisons. Matisons on paikallinen suuruus, jonka ympärille Valmieran BMX-toiminta on pitkälti rakennettu. Lisäksi treeneissä käy myös Maris Strombergs, MM- ja Olympiavoittaja. Kirittäjiä siis riittää.
Erittäin helteiset päivät ja kolmet treenit päivässä, mitäs muuta olet touhunnut?
Tommi: Rata-alueella on kaikki mitä tarvitsee, viereisellä huoltoasemalla on leirin ruokailut ja sieltä saa ostaa juomista ja muuta tarvittavaa. Aika menee siis treenatessa, syödessä ja rentoutuessa. (toim. huom. Tommin isä Juha oli jättänyt töihin Suomeen lähtiessään vaunuun laatikon olutta, päiväohjelman ja Tommin asenteen huomioiden ei tarvinnut tarkistaa oliko vielä jäljellä). Valmieran kaupungissa on kaikkea mitä tarvitsee, mutta ei ole tarvinnut muuta kuin kerran käydä paikkauttamassa kättä. Sielläkin hoitajat hoitivat asian ”takaoven kautta”, ettei lääkärikäynnistä edes tullut maksettavaa.
Miten homma siis toimii?
Tommi: Leiripakettiin olisi kuulunut majoitus, valmennus ja ruokailut, mutta otimme mieluummin oman vaunumajoituksen kun kuitenkin vaunu on kisojen takia mukana. Hinta on todella edullinen. Eli radan suihkuja ja vessoja saa käyttää ja tosiaan huoltoasemalla on kaikkien leiriläisten ruokailut. Leiri on siis Latvialaisten järjestämä, mutta samaan aikaan paikalla leireilee myös mm. Venäjän joukkue. Leireilijöitä käy paljon, koska rata on sopiva vaikeustasoltaan ja toisaalta myös supercrossratakin löytyy. Minulla on siis paikallinen valmentaja ja sitä kautta nämä hommat ovat alkaneet pyöriä.
Tommilla on nyt käytössä paikallisen seuran paita nimellä ja numerolla varustettuna. Hihaan on painettu Latvian lipun lisäksi myös Suomen lippu. Ulkopuolisen silmin näyttäisi, että ovat ottaneet hyvin mukaan toimintaan.
Viikonloppuna oli kaksipäiväiset Latvian GP-kisat samaisella radalla, miten meni?
Tommi: Ajoin luokassa 17+, jota voisi sanoa ”harrasteluokaksi”, B-finaaleista voitto ja toinen sija. Tasosta kertoo se, että saman luokan voittanut oli entinen EM-sarjaa kiertänyt jäähdyttelijä. Toisaalta A-finaalipaikat olivat olleet erittäin lähellä.
Saman ikäisten Junior Men-luokan kuski oli paikalla treenaamassa ja Tommi kertoikin, kaveri ajaa Intensen Euroopan teamissa ammattilaisena. Koko kuskin olemus ja tekeminen osoittivat, että takana on jo monet vuodet määrätietoista harjoittelua huippuolosuhteissa. Voisikin verrata Suomesta ulkomaille BMX-kisoihin lähtemistä golfiin. Eli ainoastaan minigolf-ratoja treenaamalla suoraan Euroopan kiertueelle.
Mitäs seuraavaksi?
Tommi: Kun tämä viikon leiri on ohi, niin isä tulee hakemaan ja matka jatkuu suoraan Tarton kilpailuihin viikonlopuksi ja sieltä kotiin.
Rullailin itse radan läpi ja totesin, että rataan pitäisi omalla taitotasollani vähän perehtyä tarkemmin, jotta hauskuus ja rytmi löytyisi. Radan pituus ja fyysinen raskaus oli aivan toista luokkaa mihin oli tottunut. Samoin hyppyjen ja kumpujen terävyys oli haastava. Siirryin suosiolla seuraamaan Venäjän joukkueen alkamassa olevia harjoituksia. Teini-ikäiset tytöt ajoivat uskomatonta vauhtia, hyppivät isoja tuplia ja nuoret miehet ajoivat pro-linjan hyppyjä ja supercross-rataa. Heidän jälkeensä alkoikin paikallisten junnutreenit, joissa ikähaarukka oli noin 8-13v. Tässäkin ryhmässä oli ikäluokkiensa Euroopan parhaimmistoa ja se näkyi. Etenkin manuaalitekniikka oli jo junnuilla hienosti hallinnassa.
Kaiken kaikkiaan paikka ja olosuhteet olivat aivan mahtavat ja paikalla oli kaiken ikäisiä huippukuskeja treenaamassa Kööpenhaminan MM-kisoja varten. Rata on avoin kaikille ja harjoituksiinkin olisi päässyt mukaan.
Tommin toimintaa seuratessa ja kertomuksia kuunnellessa ei voi muuta kuin todeta, että miehellä on asenne kohdallaan. Rohkeasti menemällä ulkomaille oppii uutta, kehittyy ja varmasti myös nauttii olostaan. Olosuhteiden aiheuttama purema vaatinee kunnon reissun paikan päälle. Päiväretken päästä radalta löytyy lukuisia muita ratoja, mikäli Valmiera ei enää tarjoa haasteita. Go For It!!
- Kari Wallenius
Tässä pieni kooste valokuvista ja videonpätkistä mitä tarttui matkaan: http://vimeo.com/26827726
|