Toni Berg vei DH-cupin avauksen Klaukkalassa, Make kakkonen
28.05.2009 10:31

Maastopyöräilyn alamäkiajon kansallinen Timeless Super DH Cup käynnistyi viikonvaihteessa Klaukkalan Tornikeskuksessa. Avauskilpailu ajettiin normaalista hieman poikkeavalla kaavalla, sillä Tornikeskuksen kahden vauhdikkaan DH-radan yhteisaika ratkaisi voittajan.

Vauhdikkaan ja aurinkoisessa säässä ajetun kilpailun voittoon ajoi Mountain Bike Club Finlandin Toni Berg päivän ainoana minuutin yhteisajan alittajana. Toiseksi sijoittui orimattilalainen Retkikunta Messilä Racing seuraa edustava Markus Olkkonen 0.73 sekuntia Bergistä jääneenä. Pronssimitali lähti järjestävää seuraa, DH Tornareita, edustavan Jari Karjalaisen matkaan.

- “Kisa meni hyvin, ekalla laskulla tuli pieni virhe lukkopolkimien kanssa, mutta onnistuin ajamaan ehjän toisen laskun”, kommentoi Toni Berg palkintojenjaon jälkeen. Berg on ehtinyt tällä kaudella kiertää jo kaksi maailmancupin kisaakin:
- “Olen erittäin tyytyväinen voittoon varsinkin viime viikkojen maailmancupien epäonnistumisten jälkeen! Tästä on hyvä jatkaa Fort Williamin maailmancuppiin ja EM-kisoihin”.

Alamäkiajon Timeless Super DH Cup kattaa tällä kaudella kuusi osakilpailua. Suomen mestaruuskilpailut ajetaan 29.8. Pälkäneen Sappeessa. Timeless Super DH Cup jatkuu juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna Nilsiän Tahkovuoren osakilpailulla.

TULOKSET
Tornikeskus, Klaukkala 24.5.2009

Miehet
1. Toni Berg, MTBCF/Trek-Mountainbikeshop, 59,87
2. Markus Olkkonen, RMR, 1.00,60
3. Jari Karjalainen, DHT, 1.00,95
4. Aki Färm, DHT, 1.01,01
5. Visa Linnala, MTBCF/Kymi Anti-Flow, 1.02,28

6. Jukka Keinonen, RMR, 1.02,44

..
9. Tero Salokuusi, RMR, 1.06,35

 

Muut RMR-kuskit poissa viivalta seuraavin selityksin:

Juho Sipilä - Tapahtuman juontohommissa mikin varressa
Vesa Virta - Kalusto petti
Janne Tuovinen - Treenipäivän jälkeen paikat rikki
Tomi Lampinen - Sama
Mikko Hallikainen - Tapahtuman puolivirallinen kuvausmestari (ks. kuvat alempana)
Visa Malinen - Monacossa, Cristalia ja koptereita

Osku Passila ajoi näyttäviä suorituksia harrasteluokassa. Ei kuitenkaan maaliin, mutta ehdottomasti viikonlopun viihdyttävin kuski, kunniamaininta.

 

Naiset
1. Katja Lähteinen, TaBc/Starless Downhill Racing team, 1.36,38

M-18
1. Antti Lampen, HyPy, 1.04,76
2. Riku Länsiö, HyPy, 1.05,31
3. Miikka Lehtinen, Starless Downhill Racing team, 1.06,45
4. Santtu Nyman, MTBCF/Kymi Anti-Flow, 1.07,30
5. Juuso Mäenpää, TaBc/Starless Downhill Racing team, 1.08,45

Tulokset kokonaisuudessaan:
http://dhcup.net/tulokset/2009/Klaukkala2009-lopputulokset.pdf

Kuvia kilpailusta, (c) Mikko Hallikainen:
http://www.moneyshot.fi/gallery/dhklaukkala_su/

Kommentit (0)add comment

Kirjoita Kommentti
smaller | bigger
 

busy