Tahkolla ajettiin kauden toinen DH-cupin osakilpailu osin uusitulla ja erittäin hienolla radalla. Korkeuseroa radalle kertyi 180m, pituutta yli kilometri ja puolentoista minuutin loppuajoista laskettuna keskinopeutta reilusti yli neljänkymmenen.
Keliksi oli tilattu melko upea 29 asteinen auringonpaiste ja järjestelyt toimivat. Osa kuskeista oli jopa sitä mieltä, että kyseessä oli paras Suomi-DH tapahtuma pitkiin aikoihin, tai jopa koskaan.
Radalla mentiin melko tuttujen nimien komennossa. Toni Berg (MTBCF/Trek-Mountainbikeshop) jatkoi oivia suorituksia kellottamalla kaksi päivän kärkiaikaa, lopullisesti tulos kirjataan muodossa 1:31:02. Toiseksi puolentoista sekunnin päähän kärjestä ajoi Aki Färm (DHT) ja kolmanneksi Visa Linnala (MTBCF/Kymi Anti-Flow). Markus Olkkonen oli parhaana RMR-kuskina neljäs ja Jukka Keinonen ajoi tuttuun tapaan numerolla kuusi ja sijalle kuusi, kuusi sekuntia kärjestä.
Junioreissa kovinta kyytiä piti Miikka Lehtinen ennen Juuso Mäenpäätä ja Niko Länsiötä.
Naisten puolella oli tällä kertaa jopa osallistujaryntäys, kun viivalla oli neljä kuljettajaa. Kirkkaimman mitalin vei Katja Lähteinen.