Laajavuoressa ajettiin sunnuntaina kauden kolmas DH-Cupin kilpailu ja kolmannen kerran peräkkäin voiton vei Toni Berg. Toni joutui tällä kertaa sentään hieman puristamaan, kun viivalla oli myös harvakseltaan Suomen kisoihin ehtivä Matti Lehikoinen. Matti jäi kuitenkin toiseksi selkeällä kuuden sadasosan erolla. Kolmanneksi ryskytteli Visa Linnala.
Rata oli melko lailla uusi, tosin hyödynsi tietty Laajavuoren freeride-baanoja tietyiltä osin. Aika selkeää baanaa suurimmalta osaltaan, ylhäällä vähän teknisempiä kohtia ja alhaalla suoraa tykitystä sekä erityisen kivasti RMR-kuskeille sopivat isot mukavat loppuhyppyrit. Malinen sai uuden ratsun juuri ja juuri kasaan ja näytti jo heti kylmiltään osuvan hanskaan ihan hyvin, uutta nousua sieltä luvassa. Paluumatkalle suoritettiin varmasti jonkin sortin A4-ahtamisennätys, kun pikkufarmarissa matkusti 3 väsynyttä kulkijaa, kisateltta kaikkine varusteineen ja pyörätelineineen, 2 mäkipyörää, varakiekkoja, mutarenkaita, ajokamoja ties kuinka paljon ja vielä boonuksena kameralaukku, Messilän kisan palkinnot sekä DH-cupin kisanumerot. Meinas jäädä jokunen kuutiosenttimetri hukkaan, mutta alle kymmenen varmasti.
Tulokset
1. Toni Berg, MTBCF / Trek – MountainBikeShop, 1:00.77 2. Matti Lehikoinen, TVC/Ms Evil Racing, 1:00.83, +00:00.06 3. Visa Linnala, MTBCF/Kymi Anti-Flow, 1:01.69, +00:00.92 4. Jari Karjalainen, DHT, 1:03.82, +00:03.05 5. Markus Olkkonen, Retkikunta Messilä Racing, 1:04.37, +00:03.60
8. Jukka Keinonen, RMR, 01:05,84 00:05,07 10. Vesa Virta, RMR, 01:06,99 00:06,22 15. Visa Malinen, RMR, 01:08,72 00:07,95 16. Tomi Lampinen, RMR, 01:08,74 00:07,97 20. Tero Salokuusi, RMR, 01:09,39 00:08,62 26. Juho Sipilä, RMR, 01:11,17 00:10,40 31. Mikko Hallikainen, RMR, 3101:12,03 00:11,26