Anssi Koskinen nopein Messilän talvikisassa
15.02.2010 16:07

Alamäkipyörät pääsi talviteloilta takaisin tositoimiin samalla mäellä, mistä ne sinne vietiinkin. Kauden avasi perinteinen Messilä Bike Parkin Talvi-DH, joka päästiin ajamaan melko kohtuullisessa noin kymmenessä pakkasasteessa.

Koko talven jatkuneet pakkaset tarkoittivat sitä, että kovaa jääpintaa ei mihinkään ollut muodostunut, joten ainoa vaihtoehto oli lapioida lumet kokonaan radalta pois. Ei ihan pieni operaatio, mutta parin uuden Fiskarsin avulla selvittiin kuitenkin. Lumitöihin on turha kuitenkaan enää tänä talvena pyytää apuun...

Koska kyseinen kisa myös avasi uuden SPU:n alaisen Commencal Winter-cupin, ajettiin kisassa edellisistä vuosista poiketen kaikki viralliset sarjat ja lisäksi vapaamuotoisempi harrastesarja. Elite-sarjassa kovinta vauhtia piti Anssi Koskinen, joka ajoi koko päivän tasaisen näyttävästi ja lennokkaasti etenkin lopun jyrkällä ja maalihyppyrissä. Toiseksi pyristeli melkoisella väriarsenaalilla tällä kaudella varustettu Aki Färm (ks. http://www.akifarm.com) ja kolmanneksi sinnitteli Jari Karjalainen.

Järjestävän seuran kuskeista suuri osa oli joko järjestelyhommissa, lapion varressa tai sairaslomalla, mutta Eliten puolella Visa Malinen ajoi hienosti neljänneksi ja maajoukkueluotsi Vesa Virta täydensi kuudennella sijalla. Janne Tuovinen kokeili vaihteen vuoksi M30 sarjaa ja heti tuli pappasarjan ensimmäinen voitto. M14-sarjassa puolestaan Eetu Ropilo oli ihan pitelemätön ja voitti sarjansa. Harrastesarjan puolella Juha-Matti Pouta nappasi pronssitilan.

Kuvat tapahtuneesta täältä: Retkikunnan galleria

Lisää kuvia: (C) Pauli Vartiainen

Ja sit vielä: Moneyshot.fi

Täydelliset tulokset, lisää kuvia yms. Vauhtilajien jaoston sivuilta.

Kommentit (0)add comment

Kirjoita Kommentti
smaller | bigger
 

busy