EtusivuUutisetRaportitProfiilitMediaMuutLinkitBlogiartikkelitTarkkisCup
Etusivu arrow Uutiset kategorioittain arrow Kisauutiset Suomesta arrow Kona Cool Runnings - Pressitiedote
Kona Cool Runnings - Pressitiedote
Kirjoittanut Joonas V / Kona   
04.05.2007


Kona Cool Runnings 21. Huhtikuuta, Levi.


Huhtikuussa Levillä laskettelukeli on parhaimmillaan. Kyseinen huhtikuun viikonloppu ei ollut poikkeus. Rinteet olivat huippukunnossa ja keväisestä sohjolumesta ja auringosta oli tullut nauttimaan laskettelijat, lumilautailijat ja maastopyöräilijät. Kyllä! Maastopyöräilijät.

Kona Cool Runnings oli saapunut Leville!

Perjantaina kun kuljettajat saapuivat Leville, sää oli upea ja vietimme aikaa Levi Skate Parkissa. Sessioissa lämmiteltiin seuraavan päivän tapahtumaan. Meininki oli rento ja kuljettajat nauttivat Levin rauhallisesta ilmapiiristä.

Lauantaille luvattu lumisade huolestutti tapahtuman järjestäjiä, mutta huoli oli turhaa. Tulihan sitä lunta, muutama hiutale ja kun harjoitukset aloitettiin, aurinko tuli esiin pilvien takaa.

Ongelmaksi muodostuikin voimistuva tuuli. Harjoituksien aikana tuuli tarttui kuljettajiin vaarallisen näköisesti. Pikapalaverin jälkeen päätettiin, ettei alahyppyriä suuren kokonsa vuoksi käytetä kilpailussa.

Cool Runnings finaalissa hypyt tehtiin vain ylähyppyristä, mutta se ei kuljettajia haitannut. Finaali oli hurjaa katseltavaa!

Laskettelijat ja lumilautailijat saivat seurata ihmeissään millainen laji on Dirt Jump. Backflipit, tailwhipit ja barrelrollit tehtiin todella isosti ja rinteessä ihmiset saivat loksauttaa leukansa useammankin kerran!

Loppujen lopuksi Cool Runnings oli hieno näytös yleisölle joka ei normaalisti seuraa maastopyöräily tapahtumia tai maastopyöräilyä yleensä.

Itse kilpailu käytiin kolmen kierroksen kisana, kahden parhaan hypyn pisteet jäivät voimaan.

Kilpailussa nähtiin todella isoja backflippejä Jarilta ja Jukalta, Niki Leitnerin massiivinen superman ja Grant Fielderin backflip tyre tap!

Kärkikamppailu oli todella tiukka. Grant Fielder voitti lopulta Niki Leitnerin vain 0,5 pisteellä.


Tulokset:

  1. Grant Fielder Kona Clump Team/ Animal
  2. Niki Leitner Kona
  3. Jari Körkkö Team Special Bike
  4. Andi Brewi Votec
  5. Jukka Tahkola Team Special Bike

 


Päätapahtuman jälkeen kuljettajat rentoutuivat SMX- sessioissa. Niki Leitner, SMX tiimikuski viihdytti yleisöä isoilla supermaneila ja backflipeillä. Jopa backflip no hander nähtiin.



Kuvia ja lisää tarinaa:

http://extremevideo.fi/dirt-street/levi_cool_gallery/index.htm

http://levibikepark.blogspot.com/


Kommentit (1)Add Comment
...
Kirjoittanut Joonas Vinnari, toukokuu 04, 2007
kikkeliskokkelis video
www.konaworld.tv

Kirjoita Kommentti
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään jotta voit lisätä kommentin. Ole hyvä ja rekistöröidy,jollei sinulla ole vielä tiliä.

busy