| DH-cupin avaus Laajavuoressa melkosessa kurarännissä |
| Kirjoittanut Monni | |
| 19.05.2008 | |
|
Kuvat http://hollola.1g.fi/kuvat/2008/05+Laajavuori+DH+Cup+%231/ Tarinat 08 DH-kausi lähti Suomessakin vihdoin käyntiin, mutta näköjään silti liian aikaisin. Reenipäivinä näytti vielä ihan hyvältä ja ratakin oli uusi ja keräsi kuskeilta enimmäkseen myönteistä palautetta. Perjantain kaudenavausiltakin onnistui ihan hienosti. Mutta mutta... Sunnuntaina aamulla maassa olikin sitten 5cm LUNTA ja lisää tuli, meni melkoiseksi mutakumien metsästykseksi ja kurahaalarien nykimiseksi. Kisa saatiin kuitenkin ihan kahdella renkaalla suurimmassa osassa tapauksia ajettua ja tulokset kertovat seuraavaa: Toni Berg voitti ihan kamalalla haamuajalla 44.76, toisena Intensen Giganttiin vaihtanut Visa Linnala ajalla 48.66 (siis joo, neljä sekuntia Tonista...) ja kolmantena Aki Färm ajalla 49.28. Neljäntenä tuloksista löytyy Jokke Keinonen, 49.91. Täsmälleen samalla ajalla oli Hannu Salin, mutta tuloksissa sijoitus silti viides. Tosi omituista.. lieneeköhän kyseessä jotain ekan/tokan laskun aikojen vertailua, paha sanoa kun ei tuloksista selviä kuin parempi aika. Hofa kuudentena, Make oli ensimmäisessä Suomen miesten kisassaan seitsemäs, Aku Hjelmin comeback riitti sijalle 8, Visa ohjasti ketjusahaa yhdeksänneksi ja Tailwindin Tuunainen oli kymmenes. Täydelliset tulokset kaikista sarjoista löytyy sitten tuolta: http://www.ridingjkl.com/TimelessSuperDHCup-Laajavuor-18.5.08.pdf
Kommentit (1)
![]() ... Kirjoittanut Jarkko Antikainen, toukokuu 19, 2008
Oli tosi kiva sunnuntai. Tuloksena viisi senttiä keskisuomalaista maaperää kylpyammeen pohjalla, hiusmurtuma venähdys nilkassa ja olkapääkin vähän tyttömäisen oloinen. Pyörän vaurioita en oo vielä vaivautunut tsekkaamaan.
Kirjoita Kommentti
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään jotta voit lisätä kommentin. Ole hyvä ja rekistöröidy,jollei sinulla ole vielä tiliä.
|

