| Kalpalinnasta Laitiolle TarkkisCupin jättipotti, miesten voitto Linnalalle |
| Kirjoittanut Monni | |
| 15.06.2008 | |
|
DH-karkelot jatkui Kalpalinnan osakilpailulla. Rata oli sama kun viime vuonna, eli kaiken kaikkiaan ihan toimiva. Polkemaan ei juuri ehtinyt eikä jarrujakaan oikeastaan liiemmin tarvinut. Hyvä sinänsä, koska kisapäivän aamuna kalustokatsastuksessa löytyi takaa metallille ajetut palat. Ensimmäisellä kierroksella mentiin ihan hirmuisen tasaisesti. Miesten kärjessä oli 4 kuskia 3 sadasosan sisällä. Tarkkispuolellakin oli yllätyksiä luvassa.
Toiselle kierrokselle rata kuitenkin kuivui kovasti ja nopeutui samalla tuntuvasti, joten melkein kaikki kärkiajat ajettiinkin toisella yrityksellä. Miesten puolella Linnala tuli suoraan Provinssista ja kahmaisi isoimman pytyn. Toisena Mustonen ja Hoffren kolmantena. Tarkkispuolella oli vähän osanottajakatoa kun viivalta puuttui Eq, Hezu ja Arttu vakiokasvoista. Pisteiden jako oli siis kolmen kauppa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen meinasin jo tuuletella TarkkisCupin täysiä pisteitä, mutta toisella kierroksella menikin jännäksi. Ensin Laitio tempaisi kärkeen kovalla ajalla. Heti perään Salmela meni vielä myöskin ohi. Omalla laskulla sitten hirveä tupakointi kivikossa ja vauhti pois, mutta hirveellä kiukulla kuitenkin maaliin. Aika parani sekunnin, mutta Laitio voitti silti ylivoimaisesti kahdella kymmenyksellä. Kisajärjestelyt pelasi hienosti, eikä suojakahinoistakaan loppujen lopuksi tullut sen suurempaa vääntöä. Tällä kertaa kyynärsuojat piti olla, joskaan niitä ei tarkistettu sen suuremmin. Lyhyet polvarit ja shortsit olivat sallittu yhdistelmä. MediaaRetkikunnan omat kuvat, (C) Monni Iso läjä kuvia, (C) Mikko Rantanen (Mukana erityisen hieno diashow Teron ja puun yhteenotosta, ks alkaen tästä .) Ja vielä liikkuvaa kuvaakin:
Loppuun vielä koko tulokset miesten sarjan ja jokkiksen osalta: Miehet
SARJA NUMERO SUKUNIMI ETUNIMI SEURA LASKU 1 LASKU 2 PARAS
Jokkis
SARJA NUMERO SUKUNIMI ETUNIMI SEURA LASKU 1 LASKU 2 PARAS
Kommentit (11)
![]() ...
Kirjoittanut Hallikainen, kesäkuu 16, 2008
Osasto provinssi ei pidä tommosia kisoja juuri minään.. Neljä päivää jatkunu juopottelu märässä mettässä muutaman tuhannen idiootin kailottaessa teltan vieressä oli paljon miellyttävämpää.. Ei tarvinnu käyttää ees kyynäreitä!!
...
Kirjoittanut Jarkko Antikainen, kesäkuu 16, 2008
Jätkät meni vähän luvattoman kovaa tarkkiksessa :S
Mites se Joken tila, onko stabiili?? ...
Kirjoittanut Hannu, kesäkuu 16, 2008
Janne nyt vaan pitää mielessä sen uuden commencalin 10 sekunnin aikasakon!
...
Kirjoittanut Ooks s Laitio, kesäkuu 16, 2008
Ettei vaan Hannun meno olisi näyttänyt tältä:
http://www.youtube.com/watch?v=8wX8M8ek8vY ...
Kirjoittanut Hannu, kesäkuu 17, 2008
En ollut minä, pysyin pystyssä, toi tossa videolla kaatu. Muuten veti kyllä paremmin.
Kirjoita Kommentti
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään jotta voit lisätä kommentin. Ole hyvä ja rekistöröidy,jollei sinulla ole vielä tiliä.
|






